Mä vihaan  muuttamista. Toisaalta se on mukavan puhdistavaa ku joka muuton aikana saa hävittää kaikkee turhaa:). Ahdistun aluksi siitä tavara määrästä... siitä vaatteiden määrästä:/. Olen parin vuoden sisällä muuttanut kolme kertaa.. se on niin mun tyylistä. Kyllästyn kaikkeen niin helposti. Sitä minä ihmettelen että poikaystäväni paranee vaan vuosi vuodelta?! Ihmiset muuttuu ei niihin niin helposti kyllästy.

Tänää ruokalistassani on eilistä jauhelihakeittoa ja omenia. Juomaksi lidlin niiin hyvää mineraalivettä:P ja tietty pannullinen kahvia.

Mä olen ihan koukussa kahviin. Sipseihinkin olin melki koko elämäni ajan koukussa, mutta sitten kyllästyin. Mä olen polttanut tupakkaa jostain viideltä luokalta asti, mutta jäämättä siihen koukkuun. Saatan polttaa askin päivässä kuukausien ajan ja sitte olla polttamatta kuukausia. Ei vaan jää koukkuun. Joidenkin ihmisien seurassa polttaa nykyään ja yleensä se on iltapainotteista. Mutta en ole koukussa tupakkaan. Muita päihteitä käytän ajoittain- joskus enemmän, joskus vähemmän.

Äitini on päihdeterapeutti eikä se juo eikä polta. Ennen se oli kauhee juoppo ja olen halunnut hänet tappaa alkoholisminsa takia. No nyt äiti on sitten ihan raitis, onneksi! Isäni oli maanviljelijä eli olen maalta kotoisin. Sitä ei kukaan usko kun kerron. Kaikki vaan ihmettelee:"ei helvetti ei voi kuvitella et sä osaat lypsää ja ajaa traktoria". No se on ollut mulle päivän selvää lapsesta saakka. Ulkonäköni hämää: olen 170cm pitkä ja hoikka mutta muodokas. Ja yleensä aina kävelen korkkareilla ja käytän timanttisormuksia tms. Omistan vaalennetut pitkät hiukset ja käytän suht.paljon meikkiä tämän päivän suomalaisten mittapuun mukaan. Ja ammattini on tosiaan maskeeraaja-kynsiteknikko ja tanssinopettaja.

Mun ulkonäköni on aiheuttanut jostain syystä kateellisuutta tosi paljon..varsinkin kouluaikoina. Silti mulla on huono itsetunto. En ymmärrä miten joku voi  olla tyytyväinen itseensä. Mistä se olo tulee? Multa puuttuu aina jotain. Koskaan en ole tyytyväinen. Mua ärsyttää kun esimerkiksi kaverit ihmettelee että kuinka sulla voi olla huono itsetunto ku sä olet niin täydellinen. En omasta mielestäni ole täydellinen  ja se riittää. Mä en tunne sitä joten en ole sitä.

 Mä olen kaverieni terapeutti aina koska täydellisellä ihmisellä ei ole oikeita ongelmia. Jopa kaikki terapeutti ovat olleet samanlaisia. He eivät ole osanneet auttaa minua. Totta kai ne on tiedostanut minun vakavan masennuksen yms. mutta eivät ole osanneet puhua kanssani. Yksikin nuori terapeutti alko puhumaan mulle ongelmistaan. Se oli mun mielestä ihan jees, mutta ei vastannut mun tarkoitusta. Jäin taas ilman apua. Ehkä siksi kirjoitan tänne kun minulla ei ole ketään jolle puhua. Ehkä mun olo paranee kun kirjoitan ajatukseni tänne julkisesti. Voin sitten taas auttaa itseäni enkä ehkä sitten jollain heikkona hetkenä ammu itseäni. Tuskin sitä uskaltaa. Jos kuulen yhdenkin kaverin sanovan että hae apua niin haistakoon v*tun- mä olen hakenut ja mä haen, mutta sitä mä en vielä ole saanut.